Laskin katseeni silmistäsi huulillesi, käteni tarrautui tiukemmin kahvikuppiini. Lihakseni supistuivat nostaessani huulilleni tuon höyryävän kupposen. Siinä samalla katseeni karkaa uudelleen nuihin sinisiin silmiisi, jotka syövät minua pala kerrallaan. Jopa korvani ovat herkistyneet äänellesi, joka saa minut vaipumaan transsiin. Äänesi on kuin neula, joka neuloo minusta tilkkutäkkiä, täkkiä joka peittelee sinut iltaisin lämpimään syleilyyn. Ja ainoa asia, jolla minut saat transsista heräämään takaisin on kysymys.
"Karataanko?"
Kaikki tämä tuntuu liian keveältä, kuin olisin unessa. "Onko tämä totta" kysymys, joka lipsahtaa huuliltani ja saa sinut vain hymyilemään salaperäisesti. Tuskin koskaan selviää mikä tarinan tarkoitus, opetus tai loppu on mutta nautitaan, päivä kerrallaan, toinen perässä ja monta takana.
"Kuiskaus vain, hiljaisuus. Pieni kosketus, lämpöinen. Sanat hentoiset, rakastan sinua!"
~Hanashi~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti