Vuodet ovat vierineet niin etten ole muistanut edes kirjoittaa, saati löytänyt aihetta tekstille.
Kunnes, eräänä päivänä täysin yllättäen, kaikki vanhat laulut, tekstit ja muut muuttivat muotoaan ja palasivat elämääni. Luulin tietäväni mitä halusin ennen sinua, mutta todistit minulle pelkällä läsnäolollasi, etten ollut edes uskaltanut haaveilla, siittä mitä todella haluan. Olin kätkenyt itseltäni ja muilta sen pienen tytön, joka katseli avarin silmin. Yhä edelleen pelkään, pelkään tulla nähdyksi, välttelen kameroita, kuin vampyyri peilejä. Tosin minä en vain halua vieläkään näkyä.
Voisinpa nousta jaloilleni, ilman että sirpaleet painautuvat jalkapohjiini. Voisinpa katsoa aamu aurinko, ilman että se polttaa silmiäni. Kunpa vielä jonain päivänä, uskaltaisin antaa itselleni mahdollisuuden luottaa itseeni ja peilikuvaani. Tiedän olevani paljon lähempänä tätä päivää, kuin muutama vuosi sitten. Mutta tiedän ettei tämä matka tule olemaan helpoin.
Kuulen äänesi unissa, kuulen kuinka puhut kauniimmin, kuin kukaan. Sait rakastumaan, ilman että edes tavoittelit minua. Sait katsomaan asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Ongelmille löydettiin ratkaisuja, ratkaisuista tehtiin ongelmia ja yhä vain olet siinä.
Jälleen kuu nousee vaahteroiden ylle, katselen sälekaihtimien läpi, kuinka naapuri ulkoiluttaa koiriaan. Nostan katseeni kuuhun, joka loistaa kylmää valoaan syksyiseen yöhön. Tunnen kuinka pieni viima käy ikkunan välistä ja saa minut kaipaamaan sinun lämpöistä ihoasi. Sänkykin näyttää liian tyhjältä kuun valossa, vain mytyksi myllätyt peitot jalkopäässä ja tyynytkin miten sattuu. Kuitenkaan en tunne oloani yksinäiseksi, toisin kuin ennen. Olet tuonut elämääni, jotain täysin uutta, jotain mikä on muuttanut synkät muistot vain kaukaisiksi arviksi. Jopa yöt tuntuvat kirkkaamilta ja tähdet suuremmilta kanssasi.
