Hentoiset sanat

Laskin katseeni silmistäsi huulillesi, käteni tarrautui tiukemmin kahvikuppiini. Lihakseni supistuivat nostaessani huulilleni tuon höyryävän  kupposen. Siinä samalla katseeni karkaa uudelleen nuihin sinisiin silmiisi, jotka syövät minua pala kerrallaan. Jopa korvani ovat herkistyneet äänellesi, joka saa minut vaipumaan transsiin. Äänesi on kuin neula, joka neuloo minusta tilkkutäkkiä, täkkiä joka peittelee sinut iltaisin lämpimään syleilyyn. Ja ainoa asia, jolla minut saat transsista heräämään takaisin on kysymys.

"Karataanko?"

Kaikki tämä tuntuu liian keveältä, kuin olisin unessa. "Onko tämä totta" kysymys, joka lipsahtaa huuliltani ja saa sinut vain hymyilemään salaperäisesti. Tuskin koskaan selviää mikä tarinan tarkoitus, opetus tai loppu on mutta nautitaan, päivä kerrallaan, toinen perässä ja monta takana.





"Kuiskaus vain, hiljaisuus.  Pieni kosketus, lämpöinen. Sanat hentoiset, rakastan sinua!"



~Hanashi~ 

Enkelityttö ja pelastaja

Unholasta minut sait nousemaan ylös, levittämään siipeni auki vielä kertaalleen. Puhdistit vaatteeni tuhkasta, joka ympärilläni palanut talo oli jättänyt jälkeensä. Päälläni olleet sairaalaan vaatteet olivat riekalemaiset ja peittivät tuskin mitään. Mutta sinä et katsonut minua arvioivasti, sinä ojensit vain takkisi päälleni ja otin sen varovasti. Sen tuoksu humallutti minut ja sai melkein heikot jalkani altani, tuntui kuin maa olisi tärähtänyt.

Seuraava muistikuvani on jossain kauakana meren rannalla, aurinko, lokit ja aallot.. Kaikki nämä elementit hyväilivät näköäni, kuuloani ja hajuaistiani. Pieni kivinen hiekkakin kutitti jalkojani, sinä kuljit vierelläni pitäen minusta kiinni etten horjahtaisi. Pitämässä kiinni ettei tuuli nappaisi siivistäni kiinni ja veisi minua jälleen pois. Veit minut lähemmäksi vettä, käskit laskea varpaani tuohon sinertävään veteen ja antaa sen puhdistaa mustaksi muuttuneet jalkani ja helpottaa palovammojen kipua, jonka olin unohtanut sinun seurassasi. Otin epävarmasti askeleen kohti merta ja sen pieni liplattavia aaltoja, jotka osuivat kerta toisensa jälkeen rantaan, kuin yrittäen noukkia minua nopeammin hellään syleilyyn.

Riisun takkisi yltäni ja heitän sen sinulle juuri ennen kuin olen astumassa aaltoihin, samalla tunnen ensimmäisen aallon hipaisun varpaissani, ne hiljaa kuiskivat minua tykönsä. Olin jo polviani myöten veden peitossa, jopa siiven kärkeni osuivat jo veteen, tunsin selässäni piston, tiesin että katselit minua raukkaa. Käännyin katsomaan sinua ja viitoin tulemaan myös. Mutta pudistit vain päätäsi ja seisoit aloillasi. En pystynyt käsittämään mikset halunnut tulla kanssani meren aaltoihin puhdistautumaan, olinko liian viaton, että pelkäsit itsesi satuttavan minua. Vai kenties halusit suoda minulle oman pienen onnellisen hetken, nauttien puhtaudesta. Edelleen kävelin syvemmälle ja kuulin vaimeasti äänesi rannalta, kuin olisit yrittänyt kutsua minua pois. Miksi? oli ainut kysymys jonka kerkesin ajatella, kunnes silmissäni sumeni jälleen.

"Olen vienyt tehtäväni päätökseen, mutta kerkesin rakastua sinuun enkelityttö, joka silmieni edessä muuttui meren kuohupäiden vaahdoksi. Kuljimme liian kauan yhdessä, etsien tätä oikeaa rantaa, jonne sinä pienokainen kuuluit ja nyt pääsit lepoon. Sinne kotiin, jonne minunkin kuuluisi päästä, mutta olen matkannut liian kauan, autan vain kadonneita, itsensä hukanneita. Äläkä huoli pienokainen, olet hyvissä käsissä, toivottavasti muistat minut vielä jonain päivänä kun olet kuun kuningattaren yksi säteistä ja minä auringonpojan yksi sadoista veljistä. Kohtaamme vielä."

Perhonen muurilla

Uskallatko koskaan laskeutua olkapäälleni, levätä vain hetkisen ja jatkaa sitten vasta matkaasi. Voi pääsky pieni, voi kunpa voisit, en minä sinua häkkiin laittaisi. Mutta ruokkisin ja hellisin, sinut kuntoon laittaisin. Päätäsi silittäisin takan lämpimässä hehkussa, saisit rauhassa levätä ja nukahtaa, kulkea pientä polkuasi unimaailman kätköihin. Anna minun tämän kerran suojata sinut kylmältä sateelta, ilkeiltä pedoilta ja maailmalta. Olet turvassa nyt, tule ja laskeudu.


Muurini torni on kohonnut ja kohonnut, välillä muutama muurin kivi tipahtelee maahan ja murenevat. Onko aikaa jolloin kaikki pysyisi kasassa, ja voisin olla rauhassa muurini sisällä turvassa? Hän joka minut noutaa sieltä, tulkoot valkoisella ratsullaan, taistelkoot tiensä läpi tuhansien ruusuköynnösten, hirmuisten petojen ja hurjimpienkin lohikäärmeiden kanssa. Kunhan vain pelastat neitosi pulasta, viet hänet turvaan oman muurisi suojiin. Pitäisi hellästi ja uskollisesti, olisit erillainen kuin toiset, joiden takia olin vangittuna murenevien muurien takana. Anna minun nähdä maailmasi, anna minun olla osa sitä, niin annan itseni sinulle. Joisin myrkkysi puolestasi, kiitollisuuden velassa. Mutta tämä häkki, johon minut on tungettu, on lukittu viidelläkymmenellä erillaisella lukolla. Voi kunpa löytäisit ne kaikki avaimet, veisit minut pois peikkojen tyköä. Kertoisit minulle satuja kauniista laaksosta, jonne olisimme yhdessä matkalla. Vain me kaksi.


"Et voi sanoa että avaruus loppuu joskus, koska et tiedä sitä todeksi. Et voi sanoa että aika loppuu, koska kello käy ja aurinko jatkaa kiertoaan. Vaikka pidättäisit hengitystä olisit kuin perhonen, joku saattaisi haukkoa henkeä yrittääkseen pelastaakseen itsensä. Siiven läpsäytyskin voisi aiheuttaa myrskyn tai tuhon, kuka tietää. Mutta miksi meidät on valittu tähän maailmaan. Miksi me olemme se joka näitä arvoituksia yrittää ratkoa? Kuka missäkin, ken milloinkin?"

Yhdessä tässä hetkessä

Laivan lailla keinun kaukana ulapalla, tunteeni pinnassa, voimakkaina tyrskyinä. Keinun kannella edes takaisin tynnyreiden kanssa, purjeet repsottavat, väsymys vie jalkani alta yhä uudelleen ja uudelleen. Musta purje on nostettu laivamme mastoon, kynttilä sytyttetty viimeiseen ehjään lyhtyyn. Miksi vaivaudumme kulkemaan tätä matkaa? Kohtaloko on päättänyt tämän näin? Yhtäläisyyksiä laskuissa, tarinoissamme. Näemme yhdessä tuon viimeisen lyhdyn, kävelemme sitä kohti, huomaamatta toisiamme. Hypnoosissa tuijotamme tuota kaunista pientä liekkiä, joka antaa toivon tälle myrskylle. Käännymme katsomaan toisiamme ja siniset silmämme kohtaavat ja tuovat pienen hymyn kasvoillemme, tiedämme molemmat ettemme ole yksin. Olemme tässä, yhdessä. Kaikkien myrskyjen ja viimojen keskellä, toistemme rinnalla. Pysythän siinä?


Kuuntelen niitä samoja sävelmiä, joita yhdessä kuunneltiin. yhä odotan ja odotan sit päivää kun olet vapaa vankilastasi. Vielä monia päiviä, vielä enemmän tunteja. Voisitko ja vapautua, palata takaisin luokseni? Rakkaani, tulethan pian? Nämä sanat haluaisin kirjoittaa sinulle joka päivä kirjeisiin, joita en uskalla lähettää. Kirjeisiin joissa haluaisin kertoa kaikki salaisuuteni sinua kohtaan. Kuinka rakastan ja välitän, kuinka kaipaan sinua iltaisin, öisin, aamuisin ja päivisin. Kumpa vielä joskus.. Upotan joka ilta päävi tyynyysi ja toivon että se olisi olkapääsi. Olkapääsi joka tuntuu turvalliselta. Tai rintakehäsi, josta kuulen rauhallisen sydämesi sykkeen. Tiedän olevani heikko, mutta nämä tunteet valtaavat lämmöllä minut.


                                               Moulin Rouge - Come what may