Pimeä tieni kulkea oli, ennen valonkantajaa tuntematonta. Kauan harhailin, uudestaan eksyenkin, valonkantajan askeleet hukaten. Valo liikkui kaukana kaikoten kauemmaksi. Olin eksyneenä kauan, välillä kuvitellen valon lähestyvän. Mutta kävelin harhaan, törmäten kiveen, kaatuen maahan. Jäin siihen istumaan, yksinään pimeään, odottamaan. Miksi liikkua ilman valoa, satuttaa enää enempää itseäni?
Vuosien jälkeen puutuneena kylmään, turvonnein silmäluomin, nousin ylös kaivamastani kuopasta. Yrittäen astella uudelleen eteenpäin. Hitain ja vaivalloisin askelin yhä kauemmaksi syvästä pimeydestä, etsien harmautta. Olin kuullut tarinoita että harmauden takaa, löytyy kirkkaus, valo joka johdattaa. Kuvittelin sitä tuulien somaksi huijaukseksi, mutta mitä muutakaan olisin voinut kuin toivoa?
Kävelin harmauden ohi, pimeyden harso silmilläni, en koskaan nähnyt harmaata sävyä, oli vain mustuus. Silti joka askel kauemmaksi entisestä tuntui kevyemmältä, vaikka rakot kaivautuivat jalkojeni ihoon. Ne yrittivat pysäyttää minut, yrittäen turruttaa minut kivulla. Askel ja toinen, ehkä kolmas ja neljäs, vielä kymmeneskin kunnes kaaduin uudelleen.
"Tartu käteeni" olivat sanat pimeydessä, ne olivat kuiskaus, kuin mieleni kummitukset yrittäisivät saada minut vielä nousemaan. "Tartu käteeni" nostin vajonneet kasvoni kohti ääntä, mutten edelleenkään nähnyt mitään. Ojensin käteni ääntä kohti, vaikka olin jo varma että kaikki oli vain väsynyttä harhaa...
Tunsin lämmön, joka oli ottanut minut syliinsä. Tuo lämmöntuottaja, piti edelleen kädestänikin kiinni. Hengitykseni oli lähes lamaantunut, en ollutkaan kuvitellut. Tunsin vapautuvani, rentoutuvani, kipu katosi jaloistani. Hän kantoi minut pois pimeydestä, vieden merenrantaan tai niin ainakin luulin. En edelleenkään nähnyt, pimeyden verho ei ollut kadonnut.
Nykyään silmilläni on enää harso, näen jo värejä, näen jo maailman. Näen kuinka onnekas olenkaan, vaikka vielä harso hento peittääkin. Pelollani se vielä elää ja varjostaa kasvojani. Mutta tuo lämmöntuoja, valonkantaja jonka kadotin ehkä hän on elämäni rakkaus. Olisiko se turha haave?
~Rakkaudella rakastetulleen Hanashi 12.5.14
