Kuinka uskalsin, suuni avata, suudella huuliasi, maistaa makean elämyksen?
vain vähän kerrallaan, mutta silti liikaa, olen humaltunut maustasi, olen humaltumassa sinusta. Olenko todellakin näin heikko että Sinä, sinä joka valloitit minut, olet saanut minulta jalat altani. Olen unohtanut kuka olen ollut, olen unohtanut sen ajan, kun haaveilin sinusta. Nyt vain uoudun huuliesi makuun, nuihin sinisiin silmiin, jotka ovat syvemmät kuin yksikään valtameri. Olet se jokeri pakasta, se joka antaa voittokäden pokerissa. Olet se ruusu, joka pistää poimijaansa. Olen olut varomaton, mutta haluan seikkailuun kanssasi. Kaikki pyörii ympärilläni, onnen tunne, joka kipristelee vatsanpohjalla perhosina, syvät huokaukset pettymyksistä ja uupumuksesta, kenties myös väsymyksestä. Mutta kaiken aikaa, kaipaan vain läheisyyttä, sitä lämmintä syliä, joka on sinun.
En muista kuinka kauan kaikesta on vuosi, muutamakin, ehkä tusina. Onko sillä merkitystä? Tunnemme toistemme kehot, tunnemme toistemme tavat. Ei yllätyksiä, ei pettymyksiä. Olisikohan noin? Tunsimme kerran toisemme, mutta aika muuttaa meitä, olemme arvoituksia toisillemme, joita emme anna toistemme nähdä.. Olemme hyökyaaltoja, jotka kohdatessaan karikon, hajoavat ja katoavat. En muista kuinka kaikki tapahtui, se vain tapahtui. Vuosienkin jälkeen kaipaan aikaa, aikaa meille, aikaa itselle, aikaa tulevaisuuden suunnitelmille. Valitsimme toisemme, kenties vahingossa, kenties sattumalta tai kenties olimme magneetteja toisillemme, vedimme vain toisiamme puoleemme. Tämä tunne joka vetoaa meihin, saattaa kadota, mutta rakkaani.. pidäthän minua kädestä kiinni kun olen vanha, kun olen voimaton. Pidäthän kädestäni kiinni ja sanot "rakastan sinua ikuisesti." Kannathan minut peittoihin, jos minulle tapahtuu jotain, peittelethän vuoteeseen niin kuin pienokaisen.. Olethan muurini, kun minua koitetaan sanoilla satuttaa. Olethan aina siinä?
Tuhansien askelten saattelemana, pieni hentoinen enkelikin kaatuu. Ei jalat kanna, ei siivet nosta ylös, ei auta varjelu pienoisen. On voimaton hän joskus myös, niin kuin minäkin. Muistatko laulun.. sen hiljaisen.. sen laulun joka joskus kantoi meidät eteenpäin. Olimme niin pieniä, niin viattomia, olimme hentoisia. Mutta edelleen muistan laulun, jonka mummuni lauloi minulle pienenä. En pidä yleensä sen tyylisistä lauluista, jos niitä lauluiksi saisi edes kutsua. Mutta edelleen, se soi päässäni, se soi mielessäni ja aion jakaa sen teidän kanssanne. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie... Laulu joka saa kylmät väreet ja ihoni kananlihalle, liikaa muistoja...
