Olet lumonnut minut pahemmin kuin yksikään yötaivaan tähti, vaikka kuinka niitä lapsena tuijottelin ja vielä tänä päivänäkin, silti siniset silmäsi saavat minut hukkumaan ja sulamaan. Oletko napannut tuikkeen silmiisi siriuksesta? Kenties, mutta Orion oli minun ohjaajani ennen, joten ehkä vyön tähdet viimein osoittavat siriukset välkkeen omaavia silmiäsi. Ehkäpä viimein... viimein löysin oman rakkaani, armaani.
"Orionin kanssa ennen kuljin, poikki tähti taivaan.
Olin hänen kilpensä, kuutamon säteistä taottu.
kunnes kohtasin Siriuksen pojan, sinisilmäisen.
Murruin ja hajosin, palasiksi pieniksi.
Rakastuneena muutuin neidoksi nuoreksi.
Olinhan kuutamo kuningattaren tytär,
käsi luvattu jo toisaalle, Orionille.
Voisinko perääntyä, voisinko kavahtaa?
Mutta käärmemäinen suusi, sanoilla piiskasi.
Orionin ja Siriuksen pojan taistoon vei.
Tähtitaivaan poikki, minut heitettiin.
Rangaistukseksi skorpioniksi muutettiin,
kauaksi teistä molemmista, toiselle puolelle.
Myrkyllä valeltiin sydämeni, tunteita tapettiin.
Mutta sinä, Siriuksen poika, aistin sinut edelleen."
(Runoni: Rangaistus rakkaudesta - rakkausrunot/salakuvaaja92
Tunnen tuulen hyväilevän ihoani, silittävän hiuksiani, toivon että se olisit sinä.
mutta edelleen olet siellä kaukana, minusta. Tulisitpa jo kotiin, mutta vielä reilun yli sadan laivan kulkue on edessämme. Kulkemassa välissämme, pitämässä meidät erillään. Onneksi on päivät jolloin tuuli kuljettaa tuoksusi ja lämpösi tänne kylmään meren rantaan. Olet laiva, jolle haluan toimia majakkana, jotta löydät takaisin kotiin, yhteiseen matkaamme. Voisinko olla seireenisi, joka kutsuu sinua? Seireeni joka ei aja sinua karille vaan kietoo sinut itselleen saarensa kätköihin. Kyllä ikävöin sinua, ikävöin kosketusta, katsettasi, ääntäsi vaikka sen tuulessa kuulenkin. Kello ja kalenteri, olkaa kilttejä, menkää eteenpäin, antakaa rakastavaisten palata toistensa luokse.
