Siivet unelmien

Keijukaisten vyötäillä pullo pienoinen, ikuisia unelmia, lasten haaveita. Unimaailmojen kukkasista, seppeleitä koottu, kerityistä villoista, hääpuku ommeltu. Huntukin kalpea, hiuksiisi laskettu. Sinisilmäinen lapsukainen, älä herää vielä, laske vielä lampaat, laske kukat kimpun. Odota kunnes sulho saapuu, odota kunnes hän sinut noutaa. Älä herää vielä, ennen kuin sormus punotaan sormeesi.

Älä kadota haaveita, älä unohda unelmia, älä unohda itseäsi.

Tunne tuo kaikki, mikä kasvatti sinut. Jaa se kaikki, ilman salaisuuksia. Rakasta niin kuin ei olisi huomista, niin kuin kaikki voisi kadota hetkessä. "Voi kunpa osaisin" oli vastaus hentoinen. Ei ollut apua isoäidin lauseista, kun lapsonen oli kadoksissa, omissa ajatuksissaan. Oli pelkoa, oli inhoa, oli tunteita ikäviä. Hän odotti vain pelastajaa, odotti valonkantajaa. Tuo tyttö pienoinen, kuin Liisa ihmemaassa, niin yksin metsässä, kiiluvien silmien alla. Löytäisikö hän oven oikean, johon taskussa lojuva avain sopisi. Löytäisikö hän reitin takaisin kotia, rakkaansa luokse?

Kuiskaa, ne pienet sanat, kuiskaa ne vielä kerran.

Kun tuijotan liekkejä, katselen niitä kuin ne olisivat lapsiani. Katselen heitä ihaillen, katselen heitä suojellen. Ne liekit, muistuttavat kivusta, muistuttavat toivosta ja valosta, uuden alusta. Niistä lapsuuden unelmista, joiden koskaan ei uskonut toteutuvan.

Ehkä vielä jonain päivänä....

          ...Saan siivet, joilla lentää kauas unelmieni luokse...

                                      ...Jolloin kaikki kaunis puhkeaisi kukkaan.