Valtakunnan porteilla, seisoin yksin, tuntien vain kylmän tuuleen, joka raiskasi kasvojani. Sen viiman piiskat, piiskasivat käteni verille ja nuoli valuvaa vertani. Hän oli kahlinnut minut, valtakuntani porttien sisälle. Olin jumissa, ikuisuuden vankina, tiimalasissa valuvan hiekan armoilla. Olin pääni sisällä.
Virhe virheeltä, edelleen eteenpäin askeltaen, horjuen, kaatuen. Panttivankina elämässä, joka oli jo kerran elettyä laina elämää. Olin sielu väärässä kehossa, tai väärässä ajassa. Unohduksen tienoolla, kadotin avaimeni, kadotin avaimet taivaanporttiin. Ei ollut enää apua hirttoköydestäkään.
Sytytä kynttilä, sen steariini polttaa sormiasi, kun siirrät sen haudalleni. Seison vierelläsi, katsellen kyyneliäsi, jotka ovat jäätyneet. Et tiennyt rakastatko, mutta silti kaipasit, kadotettuasi. Et tuntenut lämpöäni läsnäolostani, et kuullut kuiskauksiani, yrititkö edes kuunnella?
Jokainen lumihiutale, jokainen jäätynyt pisara, on yksi hiekan jyvä lisää tiimalasissani. En ole unohdettu, mutta olen kadoksissa. Olen tuntemattomien ympäröimänä, tummien haamujen saattelemana, Painajaisessa polttavassa, saatanan omassa temppelissä.
Kuule huutoni, kuule pyyntöni, jotka tuulen mukana lähetin.
Kuule huutoni, kuule pyyntöni, olen yhä täällä.
Ja yhä edelleen seison rinnallasi, lasisessa tiimalasissa.
~~Hanashi~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti