Vanki ilman siipiä

Vuosi tai kaksi, yhä syvemmälle vajoten, kuollen, omaan pimeyteensä, joka kerta vain kauemmaksi kadoten. Ei ollut oma valinta, ei päätös, kaikki vain vedettiin jalkojen alta. Samanlailla kuin eilenkin tai vuosi sitten, ei muutosta. Ei muutosta niin kuin ei koskaan mihinkään. Kaikki vain viedään ja poltetaan. Kirjanmerkkinä laatikonpohjalle kadoten, vajoten papereiden alle unohduksiin, kirjekuorten väliin ahdistetuksi. Mitä muuta voisi odottaa yksinäiseltä sielulta, joka on revitty ja riuhdottu, kuilun partaalle. Ulvoit yksin kuuta yksinäisten tähtien alla, yksin.. Olit unohdettua kansaa, unohdettu lapsonen ilman siipiä... ilman siipiä sateessa..

Tuhansien tähtien alla, hän oli siellä asunut aina. Ja yön Ollin sanoja lainaten "Hän tanssi kanssa enkelten." Ei hänen annettu valita, ei nähdä edes maailmaa. Hän lähti matkalle kaukaiselle, eikä hän palannut koskaan. Ei löytänyt polkua valaistua, joka kotiin olisi johtanut, takaisin rakkaiden syleilyyn. Hän siskonsa rinnalla vaeltaa, tien laidalla varjelee uudelta menetykseltä. Kantaen yli huomisten esteiden, vaikkei häntä huomata, ja vaikka hänen läsnäolostaan vaietaan.

Olen vanki, vankina vankilassa, jonka kaltereissa ei ole saranoita, eikä ulos pääsyä vapauteen. Unohtaa voi sellinvartijan, unohtaa voi hurtan avaimia vartioimassa, ei ole avaimia tähän porttiin, sydämenkin hän on sulkenut. Hän sulki myös suunsa neulalla ja langalla. Yrittäen unohtaa kuka hän on, unohtaa mistä tulee ja minne joskus oli matkalla. Hän on vain vanki. Vankina pimeydessä, keskellä ihmismassaa, silti yksin. Tunnen hänen pelkonsa, joka on läsnä kaikkialla, se on seuralainan kavala, jolta karkuun ei pääse. Seuralainen joka roikkuu nilkassa, tukehduttaen ilman kuristamista.

Teenkö kuolemaa kun palelen lämpimässä, jäädyn palikaksi talvisessa viimassa. Tunnen lämmön kehollani vain harvoin, silloinkin siihen tarvitaan jotain tiettyä... Palellun ilman tuulta, palellun ilman lunta. Olen vain kylmissäni aina ja yksin. Ei ole ketään, eikä kukaan huomaa edes paleltumia käsivarsissani, jotka leviävät rutonlailla kasvoihini ja vie minut pois tästä paikasta, tästä hetkestä, ikuisen unen maailmaan.

~Hanashi~