Kun rakastut, et löydä enää sanoja kuvailemaan sitä tunnetta sisälläsi. Ja aina kun hän kääntää selkänsä sinulle ja on lähteäkseen tunnet kuinka kyyneleet kasautuvat sisällesi. Tai no siltä se minusta tuntuu.
En ole aikoihin tuntenut itseäni onnelliseksi tai edes iloiseksi, en sisäisesti. Ulkoisesti näytän usein onnelliselta ja vapaalta, siltä että nauttisin jokaisesta helvetin päivästä. Todellisuus on kumminkin jotain paljon synkempää.. Vuosien varrella olen oppinut vain menettämään ja kadottamaan luottamuksen ihmisiin. Kaiken edessä olen vain yrittänyt hymyillä ja näyttää onnelliselta. Hymyilin jopa peilikuvalleni, jonka silmäkulmista valui verisiä kyyneleitä. Ei, en ollut onnellinen...
Mutta viimein, viimein kun tunnen löytäneeni aidon onnen, tunnen myös pelon lähestyvän ja lävistävän minut myrkyn peittelemällä tikarilla. Pelkään että jälleen kerran, tuo ihana onni viedään minulta pois, kiskotaan irti ja heitetään muiden liekkeihin. Minun liekeistäni ei ole enää kenellekkään haastetta, ne roihahtavat sillon kun on tarve, mutta ne ei pala kovinkaan kauaa ellei niihin koko ajan puhalleta. Sisälläni kytevä hiillos on vain merkki siittä että olen vielä elossa ja että minusta on vielä taistelemaan.
"Sanoisin että sinun lintusi olisi feniks.." "Olen erimieltä.. minusta olen vain kuolemaan takertunut korppi, joka jakaa suruaan muille, joko suoraan tai salakavalasti"
Olen ehkä kadottanut kaiken, mutta nyt jälleen tuntuu siltä että voisin taistella. Taistella rintamalla toisten aidosti rakastuneiden ihmisten rinnalla, puolustaessaan tätä tunnetta. Tätä joka saa hetkessä valtaansa, samalla kun leikkii sisälläsi kuurupiiloa. Mutta vaikka voitat ja löydät hänet piilostaan, et voi olla varma onko tuo tunne pysyvä. Et voi olla varma tuletko menettämään jälleen kerran kaiken ja korttipakan yhdeksi turhaksi kortiksi.
Yhden toiveen jos tähdet kuulisivat, voisin nauttia tästä kaikesta enemmän.. Älä anna tämän kaiken jälleen luisua sormieni läpi niin kuin tiimalasin hiekan. Anna minun olla hetki edes onnellinen ja jos ei muuta.. niin anna kuolla onnellisena, vaikka satojen vuosien päästä, kun kehoni on jo mätänemässä arkussa, mutta sieluni vaeltamassa tämän kaupungin savuisilla kujilla... Tiedän onnistuneeni jossain, kunhan sieluni on onnellinen, niin kuin se on nyt..
"Taivas, anna sateen puhdistaa sieluni, anna sen valua hiuksiltani kasvoilleni. Anna nuiedn taivaan kyyneleiden peitellä minut märkään hautaan. Anna niiden kasvattaa minusta uusi verso, jotta voisin kukkia kauniimmin kuin nyt. Taivas ole kiltti ja peitä sinisyys harmaiden ohi lipuvien pilvien verhoon. Yksi pisara voi puhdistaa minut paremmin kuin yksikään kirkossa istuttu turha hetki. Nuo taivaasta putoileva helmi nauha, saa kenet tahansa näyttämään kauniimmalta, ilman suruja. Hymyile kanssani, hymyile kuin sadepilvien takana kurkkiva aurinko, joka tuo meille uuden huomisen."
~Hanashi~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti